Peniksen suurennus, Peniksen pidennys

Kehittelemämme PHALLOSAN-laite on patentoitu.

Tietoja lääkärille

Kehittelemämme PHALLOSAN forte-laite on patentoitu. Sen teho perustuu peniksen ja peniksen paisuvaisen atraumaattiseen vetoon. Pitkällä aikavälillä käsittely johtaa niin siittimen pituuden kuin myös ympärysmitan kasvuun. Menetelmä on tuttu lääketieteestä, jossa mekaanisella vedolla on saatu aikaan solujen ja kudoksen uusiutumista. Menetelmää on käytetty vuosisatojen ajan myös Afrikan ja Intian luonnonkansojen riiteissä, joissa korvalehtiä, huulia ja siitintä on venytetty kohdistamalla niihin vetoa ja painetta.

Ortopedit ovat käyttäneet samankaltaista tekniikkaa jalkojen pidennyksessä jo yli 20 vuoden ajan: luuta venytetään kontrolloidusti operatiivisen leikkauksen jälkeen. Luuta pidennetään tekniikalla, jossa luuta venytetään millimetrejä kerrallaan, jolloin uusiutuvien luusolujen lisäksi myös side- ja lihaskudos uusiutuvat - eivätkä hermot tai verisuonet kärsi venytyksestä. Menetelmällä pituutta saadaan kasvatettua useiden senttimetrien verran. Myös plastiikkakirurgiassa ihoa venytetään keinotekoisesti mm. ihonsiirroissa. Rintasyöpäpotilaiden leikkausten yhteydessä ihoa venytetään, jotta implantti mahtuisi rintaan syöpäkudoksen poiston jälkeen.

Kongressit ja messut

Saksan urologien yhdistyksen (DGU e.V.) 61. kongressi.

Saksan urologien yhdistyksen (DGU e.V.) 61. kongressi.
Dresdenissä 16. - 19. syyskuuta 2009 pidetyssä nelipäiväisessä kongressissa esiteltiin uusimmat urologian alan tieteelliset saavutukset.

PHALLOSAN forte esiteltiin yleisölle. Kiinnostus peniksen kutistumisen hoitoon kehiteltyä konservatiivista hoitolaitetta kohtaan oli suurta. Penis pienenee huomattavasti eturauhassyöpäleikkauksen tai sappirakon poiston jälkeen. Potilas, jonka siitin pienenee leikkauksen yhteydessä, kokee sen yleensä traumaattiseksi. PHALLOSAN forte vetää siitintä, joka johtaa kivuttomiin mikrovaurioihin ja siten uuden kudoksen muodostumiseen. Pitkäaikaisen käytön yhteydessä siittimen pituus ja paksuus kasvaa.