Peniksen suurennus, Peniksen pidennys

Induratio penis plastica (IPP).

Lääkärin raportti, IPP

Eräs lääkäri kertoi meille potilaasta, joka kärsi peniksen käyristymästä, mutta ei kuitenkaan halunnut, että sitä hoidettaisiin leikkauksella. Potilaan siitin oli kääntynyt 90 asteen kulmassa oikealle. Näin äärimmäisen käyristymän vuoksi potilas ei enää kyennyt sukupuoliyhteyteen.

Lääkäri päätti yrittää hoitaa käyristymää PHALLOSAN forte:illa. Potilas käytti PHALLOSAN forte:ia siten, että hän asetti laitteen vetämään siitintä vastakkaiseen suuntaan, jolloin käyristymä alkoi oieta. Jo kolme kuukautta hoidon aloittamisesta siitin oli silmin nähden oiennut vastakkaiseen suuntaan, ja siittimen käyristymä oli enää 60 astetta oikealle. Kuuden kuukauden jälkeen siitin oli suoristunut jo 30 asteen kulmaan, ja tällöin potilaan oli jo mahdollista olla sukupuoliyhteydessä tuntematta lainkaan kipua. Potilaan hoitoprosessi on dokumentoitu valokuvin, ja hoito on yhä käynnissä. Hoitava lääkäri päätti julkaista potilaan tarinan alan lehdessä.

Olemme luonnollisesti tietoisia siitä, että PHALLOSAN forte ei pysty poistamaan sairauteen liittyvää plakkia tai kovettumia. Edellä mainitun potilaan tapauksessa pystyttiin kuitenkin osoittamaan, että penikseen kohdistuva jatkuva, käyristymän vastainen vetovoima oikaisee käyristymää tai ainakin edistää käyristymän oikenemista jo muutaman kuukauden hoidon jälkeen. Hoidon pitkäaikaisvaikutuksia meillä ei kuitenkaan ole vielä tiedossamme. Emme tiedä, alkaako PHALLOSAN forte:illa saatu vaikutus taantua ja missä vaiheessa saavutetut tulokset muuttuvat täysin pysyviksi.

On oletettavissa, että tämän kaltaisessa, kroonisessa taudinkuvassa tarvitaan jatkuvaa, lyhyin intervallein tapahtuvaa hoitoa. Tämä potilaskertomus kuitenkin osoittaa, että PHALLOSAN forte -hoitoa voidaan suositella tietyissä yksittäistapauksissa, etenkin, kun etsitään korviketta leikkaukselle. PHALLOSAN forte:ia voidaan suositella siksikin, että mitään muita hoitomuotoja ei käytännössä voida ottaa huomioon.

Induratio penis plastican (IPP) eli siittimen kovettumataudin noninvatiiviseen hoitoon tarkoitetun uuden hoitomuodon (PHALLOSAN forte) esittely

Johdanto:
Induratio penis plastica (siittimen kovettumatauti, Peyronien tauti) on vaikeasti hoidettava sairaus peniksessä. Sairauteen liittyy ajan myötä kasvava kipu, joka haittaa yhdynnässä tai pahimmillaan estää yhdynnän harjoittamisen kokonaan. Tarkkaa syytä taudin syntyyn ei tunneta ja sairauden kehityskulku on yhä epäselvä. Histopatologiset tutkimukset osoittavat, että kollageeniaineenvaihdunnan häiriöt liittyvät kiinteästi sairauteen. On osoitettu, että tyyppi III:n kollageeni saattaa johtaa plakin muodostumiseen [1]. IPP:n leikkaushoito ei johda kaikkien potilaiden kohdalla toivottuun tulokseen - viime vuosina onkin kehitelty useita ei-operatiivisia sairauden hoitomuotoja. Eräässä kliinisessä tutkimuksessa hoidettiin 130 potilasta erilaisin keinoin [2]; ultraääniaalloilla (21 potilasta), Verapamil-injektioilla (73 potilasta), ultraääniaaltojen ja Verapamil-ruiskeen yhdistelmällä (36 potilasta). Pelkkää ultraääniaaltohoitoa saaneista 21 potilaasta yhdentoista potilaan plakkimuodostumat olivat vähentyneet. Vaikka tutkimuksen laatijat suosittelevat ultraääniaaltojen ja Verapamil-injektioiden yhdistelmähoitoa, eivät hoidosta saadut tulokset ole erityisen vakuuttavia. Toinen tutkimus osoittaa, että Betamethasone- tai plaseboinjektiot vähensivät plakkia 40% potilaista [3]. Niinpä tutkimuksessa pystyttiin todistamaan pelkästään injektion volyymin mekaaninen efekti tosiasiallisena vaikutusmekanismina. Tämä tutkimus rohkaisi meitä tutkimaan noninvasiivista IPP:n hoitoa. Seuraavassa esittelemme erään aiheeseen liittyvän tapauksen.

Potilaskertomus:
61-vuotias potilas kärsi peniksen kovettumataudista (IPP) ja häntä hoidettiin urologisesti vuodesta 1999 lähtien. Hoito ei tuottanut tulosta. Potilaalla oli haavainen paksusuolen tulehdus (Colitis ulcerosa) ja  jatkuvaa ja mikroskooppista verivirtsaisuutta (mikrohematuria) ja hän kävi siksi säännöllisesti sisätautilääkärin vastaanotolla. Sisätautilääketieteellisesti ajateltuna potilaan paksusuolen tulehdus oli lieventymässä ja munuaisten toiminta normaalia. Koska potilas ei tahtonut IPP-sairauttaan hoidettavan leikkauksella, tarjottiin hänelle uudenlaista, noninvasiivista terapiamuotoa, joka oli muutamia kuukausia aikaisemmin osoittautunut toimivaksi. Potilaan hoito onnistui yli odotusten. Hän oli hyvin kiinnostunut hoidon tuloksista ja antoi kirjallisen suostumuksensa tulosten julkaisemiseen.

Potilaalle esiteltiin jatkuvakäyttöinen, joustava kupukondomi (PHALLOSAN forte). PHALLOSAN forte-kondomin toiminta perustuu siittimen pehmeään ja jatkuvaan vetoon (Kuva 1). Penikseen kohdistuvaa vetoa voidaan säätää portaattomasti ja laite voidaan asettaa siten, että penistä vedetään vasemmalle tai oikealle. (Kuva 2). Laitteen valmistajan toimittamassa käyttöohjeessa kuvaillaan tarkemmin laitteen toimintaa. Siinä kerrotaan kaikki tiedossa olevat ominaisuudet tuotteesta, sen päälle laittamisesta ja toistuvakäyttöisen stretch-kondomin käytöstä ja kondomin hygienisestä hoidosta.

Potilasta neuvottiin pitämään kupukondomia päivittäin 4-5 tunnin ajan ja laittamaan PHALLOSAN forte ylle siten, että penistä vedetään vastakkaiseen suuntaan kuin mihin käyristymä osoittaa. Hoidon alussa penis oli erittäin pahasti käyristynyt (Kuva 3A - ei kuvattu tässä). Potilas ei ollut kyennyt sukupuoliyhteyteen kuukausiin ennen hoidon aloittamista. 14 viikon hoidon jälkeen (potilas piti PHALLOSAN forte:ia päivittäin keskimäärin 4,5 tuntia (2,5 - 7)) potilaan siittimen käyristymä oli oientunut niin paljon, että hän kykeni jälleen sukupuoliyhteyteen (Kuva 3B - ei kuvattu tässä). Seuraavan 6 kuukauden aikana siitin oikeni selkeästi (Kuva 3C - ei kuvattu tässä). Potilas oli erittäin tyytyväinen tuloksiin ja pystyi jälleen normaaliin, kivuttomaan sukupuoliyhteyteen, ja saavutettujen tulosten valossa hän päätti pidättäytyä siittimen leikkaushoidosta. PHALLOSAN forte-hoidon yhteydessä ei esiintynyt minkäänlaisia sivuvaikutuksia. Terskan alueella harvoin esiintynyt punoitus katosi, kun potilas piti välillä yhden välipäivän hoidosta. Vaikka potilas pitää laitetta yllään vain joka toinen päivä 3 - 4 tunnin ajan, ovat hoidossa saavutetut tulokset pysyneet muuttumattomina tähän päivään saakka (2 vuotta hoidon aloittamisesta).

Tiivistelmä:
PHALLOSAN forte-hoito on uusi ja täysin noninvasiivinen hoitomuoto, jolla on mahdollista saada hyviä tuloksia peniksen kovettumataudin hoidossa. Vetämällä siitintä päivittäin useiden tuntien ajan käyristymän vastakkaiseen suuntaan siitin oikenee ja potilaan seksielämä kohenee. Useita uusia tutkimuksia, joissa on suurempi otantaryhmä, on tulossa. Niillä halutaan tutkia, toimiiko PHALLOSAN forte myös muiden erektiohäiriöiden hoidossa. Erektiohäiriöistä kärsiviltä diabeetikoilta ja ylipainoisilta potilailta kerätyt kokemukset ovat varsin rohkaisevia.

Kirjallisuutta::
1. Bichler KH, Lahme S, Mattauch W, Petri E: Collagen metabolism in induratio penis plastica (IPP). Urologe A. 1998; 37: 306-11
2. Mirone V, Imbimbo C, Palmieri A, Fuso F: Our experience on the association of a new physical and medical therapy in patients suffering from induratio penis plastica.
Eur Urol. 1999; 36: 327-30
3.Cipollone G, Nicolai M, Mastroprimiano G, Iantoro R, Longeri D, Tenaglia R: Betamethasone versus placebo in Peyronie's disease. Arch Ital Urol Androl. 1998; 70:165-8

Kirjoittaja:
Raportin kirjoittaja on Swiss Sana AGin tiedossa ja voimme luovuttaa hänen nimensä kysyttäessä.


Use of Penile Extender Device in the Treatment of Penile Curvature as a Result of Peyronie's Disease. Results of a Phase II Prospective Study - Abstract

"Kliininen tutkimus siittimen käyryyden non-operatiivisen oikaisun toimivuudesta"

Pilot experiences have suggested that tension forces exerted by a penile extender may reduce penile curvature as a result of Peyronie's disease.

To test this hypothesis in a Phase II study using a commonly marketed brand of penile extender. Methods. Peyronie's disease patients with a curvature not exceeding 50 degrees with mild or no erectile dysfunction (ED) were eligible. Fifteen patients were required to test the efficacy of the device assuming an effect size of >0.8, consistent with an "important" reduction in penile curvature. Changes in penile length over baseline and erectile function (EF) domain scores of the International Index of Erectile Function (IIEF) constituted secondary end points.

Patients were counselled on the use of the penile extender for at least 5 hours per day for 6 months. Photographic pictures of the erect penis and measurements were carried out at baseline, at 1, 3, 6, and 12 months (end of study). The IIEF-EF domain scores were administered at baseline and at the end of study. Treatment satisfaction was assessed at end of study using a nonvalidated institutional 5-item questionnaire.

Penile curvature decreased from an average of 31 degrees to 27 degrees at 6 months without reaching the effect size (P = 0.056). Mean stretched and flaccid penile length increased by 1.3 and 0.83 cm, respectively at 6 months. Results were maintained at 12 months. Overall treatment results were subjectively scored as acceptable in spite of curvature improvements, which varied from "no change" to "mild improvement."

In our study, the use of a penile extender device provided only minimal improvements in penile curvature but a reasonable level of patient satisfaction, probably attributable to increased penile length. The selection of patients with a stabilized disease, a penile curvature not exceeding 50 degrees, and no severe ED may have led to outcomes underestimating the potential efficacy of the treatment.

Written by:
Gontero P, Di Marco M, Giubilei G, Bartoletti R, Pappagallo G, Tizzani A, Mondaini N

PubMed Abstract
PMID:19138361